Ammatillisia ikkunoita tutkimushankkeista

Posted on
Sari Käpykangas tarkasteli työntekijöiden kritiikkiä innovaatioiden lähteenä Kööpenhaminassa 10-12.9.2015 palvelututkimusyhteisön kansainvälisessä RESER-konferenssissa.
Sari Käpykangas tarkasteli työntekijöiden kritiikkiä innovaatioiden lähteenä Kööpenhaminassa 10-12.9.2015 palvelututkimusyhteisön kansainvälisessä RESER-konferenssissa.

Minulle avautui ensimmäinen tieteellisen tutkimuksen ikkuna vuonna 2012, kun pääsin korkeakouluharjoittelijaksi Työterveyslaitokselle. Se oli minulle onnenkantamoinen, ja motivaationi hipoi pilviä. Jaksoin litteroida tutkimusaineistoja ja tiivistää teoriaa päivästä toiseen. Lähdin sitkeästi rakentamaan urapolkua kohti tutkijan työtä, vaikka se ei ollut opiskeluaikana vaihtoehdoista ensimmäinen. Onni pitää ansaita, ja niin myös paikka työelämässä. Olen onnistunut ujuttamaan itseni vahvasti mukaan tutkimushankkeisiin, joissa pääsen kehittymään ja vahvistamaan taitojani tutkijana.

Työelämätaidot ovat kiinnostaneet minua aina. Tutkijan tarvitsemat taidot ovat jäsentyneet ajatuksiini melko kirkkaasti. Tarvitsen työssäni kirjoittamisen taitoa, puhumisen lahjaa ja herkkyyttä kuulemiselle. Olen ollut aina kiinnostunut näillä osa-alueilla kehittymisestä. Tutkijan työstä ei voi olla kovin innostunut, jos kirjoittaminen tai lukeminen eivät kiinnosta. Opiskelutoverin tarinan mukaan olin sanonut jo toisella vuosikurssilla yliopiston nuhruisessa kirjastossa Antti Kasvion kirjoittama teos kädessäni, että haluan tulevaisuudessa töihin Työterveyslaitokselle. En muista kohtaamista, mutta tarinan kuullessani hymähdin hänelle, että ”ilmeisesti olen sitten oikealla tiellä”.

En tunnista itseäni työelämän sukupolvijaottelusta. Ehkä suhtaudun muita diginatiiveja vakavammin työelämään. Työyhteisössäni on parasta kuitenkin se, että voin käydä myös hyvin kevytmielisiä keskusteluja kahvihuoneessa työelämätutkijagurujen kanssa. He ovat loistavia persoonia. Yksikään professori ei sanonut yliopistossa, että työpaikoilla voi myös välillä relata, eikä dosentuuri silloin paina, kun keskustellaan penkkipunnerruksesta. Olen päässyt harjoittelemaan myös rennosti olemisen taitoa.

Yliopiston uraohjaus korosti oman itsensä varassa pärjäämistä. Tässä suhteessa työelämä on kohdellut minua pehmeästi. Olen saanut eniten tukea kollegoilta ja projektipäälliköiltä. Esimies on varmistanut polun jatkumisen ja auttanut verkostoitumaan. Dosentit ovat asettuneet taustalle ja tuupanneet minua haastaviin tilanteisiin. Sain käyttää omaa pärjäämisstrategiaani, kun keräsin laajan laadullisen tutkimusaineiston suoraan työpaikoilta. Pärjäämisstrategiat rakennetaan opiskeluaikoina, kun tentit painavat päälle.

Opinnot ja projektimainen työ tukevat toisiaan. Sukkuloin mielelläni monissa hankkeissa samoin kuin suoritin kursseja eri tieteenaloilta. Työn sirpalemaisuus vähentää ajoittain keskittymiskykyä, mutta se kolahtaa rujommalla tavalla vanhempiin tutkijoihin. Minut on koulutettu projekteihin, joissa pitää taitaa monta menetelmää ja hallita toisiaan sivuavia kokonaisuuksia. Vastavalmistunut tai työelämän noviisi voi nauttia täyttyvästä kalenterista, muuttuvista olosuhteista tai skypettämisestä kesken hankekuvauksen kirjoittamisen. Työelämään sujahtaminen on ollut minulle erittäin helppoa, vaikka opiskelun rytmi oli erilainen.

Urapolkuni ei ole betonoitunut yhteen uomaan, vaan vielä on avattavana erilaisia ammatillisia ikkunoita. Yksi niistä on akateemisen tutkijan ura, joka edellyttää tohtoriopintoja. Vaihtoehtoinen väylä on tieteelliseen tutkimukseen orientoituneen kehittäjän rooli. Ennen kuin valitsen tieni tuen työntekijälähtöistä uudistamista vanhuspalveluissa ja digitalisoituvien palveluyhdistelmien kehittelyä tutkijan roolissa.

 

Sari Käpykangas,

Tutkija
Työterveyslaitos
sari.kapykangas@ttl.fi

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *